Katariina Tuomela Paragraaffin toimitusjohtajaksi

Kirjoittaja

Paragraaffi

Artikkelit22.2.2022

Paragraaffin toimitusjohtajaksi on 16.2.2022 nimitetty Katariina Tuomela. Nimityksen yhteydessä Katariinasta tuli myös Paragraaffin osakas. Hänen edeltäjänsä Jarl-Johan Hède siirtyy Paragraaffin palveluksesta organisaation ulkopuolelle oltuaan kuusi vuotta yhtiön palveluksessa eri rooleissa, joista viimeiset kaksi vuotta yhtiön toimitusjohtajana ja osakkaana. Jarl-Johan toimii jatkossa Paragraaffin hallituksen jäsenenä.

 

Ennen nimitystään Katariina oli Asianajotoimisto Merilammen palveluksessa ja toimi aiemmin Paragraaffilla Legal Talent Consultantin tehtävissä vuosina 2018–2021. Hän työskenteli tällöin tiiviisti asiakasrajapinnassa sekä rakensi yhtiön Talent Acquisition ja Employer Branding –praktiikoita. 

“Paragraaffi on kehittynyt reilussa puolessa vuosikymmenessä juridiikan alan johtavaksi työelämätaloksi ja merkittäväksi toimijaksi juristiprofession työelämän kehittämisessä. On ollut etuoikeus kulkea tämä matka Paragraaffin kanssa ja jatkaa sitä yhtiön hallituksesta käsin. Yhtiön liiketoiminta on kovalla kasvu-uralla sekä erinomaisessa tuloskunnossa ja suunta tulee varmasti jatkumaan, kun operatiivinen johto jää erinomaisiin käsiin talon omalle kasvatille Katariinalle.” Jarl-Johan taustoittaa.  

Jatkamme yhtiön kasvua strategiamme mukaisesti. Uuden toimitusjohtajan johdolla tiimimme kykenee kehittämään juristien työelämää yhä paremmaksi”, hallituksen puheenjohtaja Risto Karinkanta jatkaa. 

“Sydämeni on sykkinyt koko urani juridiikalle ja ensimmäisen erän, jonka työskentelin Paragraaffilla, juristien ja juristeiksi valmistuvien työelämään liittyviin asioihin vaikuttamisesta tuli minulle hyvin merkityksellistä. Meillä on superammattitaitoinen tiimi ja halu kehittää niin omaa kuin yhtiön toimintaa jatkuvasti uudelle uteliaana. Paragraaffilla on erityinen rooli juristiprofessiossa ja on upeaa päästä luotsaamaan yhtiötä, joka juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan., Katariina toteaa innokkaana.