STEP into the unknown?

Kirjoittaja

Eve Ahonen | ELSA Finland

Artikkelit23.4.2021

Kaukokaipuu ja kiinnostus eri kulttuureja kohtaan on asunut vahvasti sisälläni niin kauan kuin muistan. Opettelin ulkoa kaikkien maailman valtioiden liput ja pääkaupungit ennen kuin täytin 10. Olen myöhemmin asunut ulkomailla pidempiä ja lyhyempiä aikoja, aina seuraava seikkailu jo tiedossa. Tammikuussa sähköpostiin kilahti viesti, jota olin hartaasti toivonut. Olin hakenut ELSAn ulkomaantyöharjoitteluohjelmaan STEP:iin Liettuaan. Hain paikkaa ensisijaisesti kansainväliseen oikeuteen liittyvien työtehtävien takia – Liettua kohteena oli rehellisesti sanottuna mysteeri – ainoastaan lippu ja pääkaupunki oli muistissa.

STEP:iin hakiessa kannattaa huomioida, että harjoittelu voi alkaa hyvinkin nopeasti tulosten selvittyä. ELSA hoitaa yhteyden muodostamisen kyseisen maan STEP-vastaavaan, joka puolestaan yhdistää harjoittelijan työnantajan kanssa. Tässä vaiheessa kannattaa itse hyödyntää aktiivisesti työnantajan kanssa avattua yhteyttä esittelemällä itsensä ja kysymällä kaikki epäselviksi jääneet kysymykset. Mitä kauemmas kotoa tulee lähtö, sitä pelottavampaa ja jännittävämpää kaikki on. Maahantulon vaatimuksia, asumisjärjestelyjä, vakuutuksia ja muita käytännön asioita on hyvä alkaa selvittää mahdollisimman aikaisessa vaiheessa, jotta kokemuksesta pystyy todella nauttimaan. Missään tapauksessa et jää yksin, ELSA auttaa kaikissa näissä toimissa.

Vaikka jokainen valmistautuu omalla tavallaan STEP-työharjoitteluunsa kohteesta ja työharjoittelun kestosta ja muodosta riippuen, on tässä minulta muutama tärppi siihen, mitä kannattaa erityisesti tehdä ennen harjoittelun alkua.

”Panosta henkiseen valmistautumiseen”
Saattaa kuulostaa hassulta, mutta mitä paremmin psyykkaa itseään niin pieneen kuin isompaan elämänmuutokseen, sitä pienemmältä mahdolliset kielimuurit ja kulttuurierot tuntuvat.

”Tutustu ihmisiin etukäteen – omaan persoonaasi sopivalla tavalla”
Kontaktoi paikallisia ihmisiä niin kuin se sinulle tuntuu sopivalta. Kannattaa liittyä myös STEP-harjoittelijoiden Facebook-ryhmään, josta voi löytää muita samaan harjoitteluun tulevia tai sen jo suorittaneita, ja saada vertaistukea.

”Hanki ennakkoon tietoa työnantajasta”
Oli kyseessä sitten lyhyt tai pidempi harjoittelu, selvitä mahdollisimman tarkkaan työtehtävät, työyhteisön toimintakulttuuri, sekä millaista panosta sinulta harjoittelijana voidaan odottaa.

”Preppaa kielitaitoasi”
Jos olet yhtä hurahtanut kieliin kuin meikäläinen, siitä on pelkästään hyötyä. Lyhyemmän harjoittelun takia ei kuitenkaan kannata aloittaa kallista intensiivikurssia, varsinkin jos kohdemaassa pärjää englannilla tai muulla työharjoittelussa vaaditulla kielellä.

”Selvitä, saatko harjoittelun sisällytettyä opintoihisi”
Näin varmistat, että saat harjoitteluajasta kaiken hyödyn irti!

En usko, että kovin moni muu asia tarjoaa yhtä arvokasta kokemusta opiskeluaikana, kuin työharjoittelu ulkomailla. Valmistautumisesta ei kannata ottaa liikaa stressiä, koska asiat eivät koskaan mene juuri niin kuin on suunnitellut. On hyvä pitää mieli avoimena, sillä odottamattomista ja hankalistakin tilanteista selviää aina. Lopuksi mainittakoon, että vaikka yhä useampi STEP-työnantaja tarjoaa mahdollisuuden etätyöhön, ulkomaantyöharjoittelusta saa eniten irti lähtemällä paikan päälle. Matkustetaan toki vastuullisesti, itsekin lähden elokuussa matkaan laivalla ja junalla.

Kevään 2021 STEP-työharjoittelupaikkojen haku aukeaa 23.4.2021. Lähetä hakemuksesi STEP-harjoitteluun osoitteessa step.elsa.org 14.5.2021 mennessä. Lisätietoja hakemiseen voit lukea sivulta https://fi.elsa.org/fi/step/ tai lähettää mieltäsi askarruttavista kysymyksistä viestiä osoitteeseen step@fi.elsa.org.